perjantai 28. joulukuuta 2012

TAIKURIT TÖISSÄ 24/7/365 ?

Taikuri ja avustaja 2012 päättäjäisissä

Kiitoksia vanhan blogin lukijoille.73 tekstiä ja noin 20 000 lukua. Tästä on hyvä jatkaa. Aloitetaan..


Miltä tuntuisi olla jatkuvasti töissä ? Mitä jos edellinen vapaapäivä oli kolme viikkoa sitten ? Entä jos puhelin soi 50 kertaa päivässä ?

Kävin molempien palkkattujen kanssa kehityskeskustelut joulukuun alussa.

Kaksi asiaa nousi muiden yläpuolelle.

Ensimmäisenä oli työn määrä ja toisena asiana edellisestä johtuva jatkuva kiire.

Iso osa työtä on toimia infopisteenä - palkatuilta kysytään mitä ihmeellisimpiä asioita. Jokainen puhelu keskeyttää tekemisen - ajattele jos oma puhelimesi soisi  jatkuvasti.

Futistyötä tehdään suurella intohimolla. On mahdollista, että työajan ja vapaa-ajan raja katoaa. Moni seuratyöntekijä huomaa olevansa jatkuvasti töissä. Oman fyysisen kunnon ylläpito, perheen kanssa oleminen, itsensä kehittäminen, oman työtehtävän kehittäminen voivat jäädä kun futis vie kaiken ajan.
 
Asian tilan muuttamiseksi on pari toimenpidettä liikkeellä;
  • Toivottavasti saamme uusille sivuille hyvin kirjoitettua ajantasaista informaatiota vähentämään puhelutulvaa
  • Vuoden alusta työt suunnitellaan kolmen viikon jaksoissa - myös vapaapäivät suunnitellaan jaksoon
seuraavana mietitään seuramatkaa Heerenweereniin....